tiistai 16. elokuuta 2011

Sairas alku

Ei, otsikko ei liity millään tavalla romaanini aloituskappaleeseen tai prologiin. En myöskään ajatellut itse heittäytyä hulluksi, vaan aion heti kättelyssä kirota kimppuuni hyökänneen flunssan suoraan sinne jonnekin!
Päänsärky, check. Dedä dukossa, check. Kurkkuun pesiytynyt merisiili, check. Lämpöä, check. Kiitos näiden oireiden ajatukseni ovat niin solmussa, ettei kirjoittamisesta tulisi mitään. Eipä se ihan hirveästi nyt polttelisikaan - toisaalta hyvä  niin.

On kaiketi hyvä valaista hieman menneitä jo näin alkuun.
Aloitin ensimmäisen romaanini suunnittelun noin viisi vuotta sitten. Mielikuvitukseni potkaistiin vauhtiin, kun satuin näkemään ties kuinka monennen kerran erään tienviitan mökkimatkallamme. Saatuani suunniteltua ensimmäisen romaanin huomasin, etteivät kaikki hyvät ja käyttökelpoiset ideat olleet mahtuneet mukaan. Tähän päivään mennessä olen hahmotellut nuorille suunnatun, fantasiapiirtein maustetun trilogian. (Unohtakaamme kuitenkin oitis velhot, yksisarviset ja muut. Tämä ei  ole mikään Harry Potterin suomalainen kopio.) Kutsun romaanejani täällä vaikkapa nimillä Projekti 1, Projekti 2 ja Projekti 3. Koska olen salamyhkäinen ja erittäin ylisuojeleva lapsiani kohtaan, en kerro minkäänlaisia yksityiskohtia. Pahoittelen.

Esikoiseni (Projekti 1) ensimmäinen - ja kertakaikkisen surkeasti kirjoitettu - versio matkasi WSOY:lle pari vuotta sitten. Puolen vuoden kuluttua sain kielteisen vastauksen. Vaikka en olisi kustannussopimukseen missään nimessä suostunutkaan, tuntui hylkäyksen vastaanottaminen yhtä kipeältä kuin läimäisy poskelle. Saan kuitenkin kiittää kustannustoimittajaa muutamista kommenteista, joita hän minulle yllätyksekseni antoi. (Hän oli minun lisäkseni ainoa, joka oli päässyt lukemaan käsikirjoitukseni. Tästä siis opin, että on aina parempi antaa luotettavan ulkopuolisen lukea koko rustaus läpi ennen kustantajalle lähettämistä. Rouva/Neiti/Herra Kirjailija itse tuntee tarinansa parhaiten, joten sekavat tai huonosti selitetyt asiat jäävät häneltä huomaamatta. Eli ei hyvä.) Noin viikon verran jaksoin märehtiä kässärini surkeutta. Kirjoittaminen ja romaanintynkäni jäivät unholaan moniksi kuukausiksi, kiitos koulukiireiden.
Kun vihdoin ehdin jälleen ajatella hylättyä käsikirjoitustani, sain uuden idean: vaihtaisin hän-kertojan minä-kertojaan, vähentäisin henkilöhahmoja, muuttaisin tätä, tekisin noin ja vielä näinkin. Huumassani kirjoitin lähes kaiken uudelleen. Tämä toinen - ja parempi - versio saapui sekä Tammelle että Otavalle 4. marraskuuta 2010.

Ja kuinkas sitten kävikään? Siitä kirjoitan huomenna. Ei kaikkea kerrota romaaneissakaan heti ensimmäisessä luvussa. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti