maanantai 20. tammikuuta 2014

Kirjoituskilpailu

Juu, osallistuin tosiaan viime lokakuussa Gummeruksen suureen romaanikilpailuun. Ei ole yhteydenottoja tullut, joten mitä todennäköisimmin kymmenen parhaan joukkoon ei ollut asiaa. Ellei sitten tieto ole jostain syystä tullut postitse. Mikäli nyt huhupuheet pitävät paikkansa, että kärkikymmenikkö tietää jo sijoittumisestaan. Enpä toisaalta ole yllättynyt, sillä vaikka sitä toivoo voivansa joskus kutsua itseään kirjailijaksi, oma perfektionismi ei anna lupaa "luulla itsestään liikoja".
Noh, nytpä sitten kässäri vapautuu taas uudelle kustantamokierrokselle. Tällä kertaa lähetän useampaan paikkaan. Voi niitä parkoja, jotka tuota tekelettä saavat lukea vuodesta toiseen. Kyllä mielestäni kehitystä tapahtuu, kun samaa tarinaa pureskelee ja kirjoittaa uudelleen vuodesta toiseen, mutta tuleeko tuosta ikinä mitään onkin sitten eri juttu. :)
En kuitenkaan luovuta vielä. Jokavuotiset kustantamokierrokset päättyvät varmaankin vasta sitten, kun hankin itselleni elämän tai potkaisen tyhjää. ;)

PS. Otavalta ei vieläkään ole tullut minkäänlaista vastausta kahteen aikaisempaan kässäriversioon. Lähetin sähköpostilla tämän edellisen version heille loka- ja marraskuussa 2012.