Uudestaan vain

Juu en raapusteluillani sijoittunut todennäköisesti lähellekään kärkikymmenikköä tuossa Gummeruksen romaanikilpailussa, mutta eipä tuo mitään. Heti voittajien julkistuksen jälkeen olin sitä mieltä, että odottelen pari kuukautta ja laitan sitten kässärin sellaisenaan ties kuinka monennelle kustantamokierrokselle, vaan toisinpa taas kävi: viime viikonloppuna sain idean, jonka siivittämänä aloin jälleen kirjoittamaan Projekti 1:stä uudelleen. Mun on taas pitänyt vähän jarrutella tätä inspiraatiota, jotta koulu ei kärsi kirjoittamisesta. Välillä joutuu väkisin repimään itsensä irti näppiksestä,  kun on muitakin juttuja tehtävänä. Tuskinpa olen ainoa, jolla inspis voi sekoittaa elämän aivan totaalisesti. ;)

Tällä kertaa uskon, että Projekti 1 on parempi, oikeasti. Yksi luottolukijani oli sitä mieltä, että tämä uusi aloitus on parempi kuin vanha (= se, joka Gummeruksen kisassakin kävi pyörähtämässä). Jes! Kannattaa sitä tekstiä vain jauhaa ja jauhaa.
Tunnen itseni kuitenkin niin hyvin, että tiedän olevani taas hetken päästä aivan maani myynyt ja itsekritiikki huitelee huipussaan. ("Yhyy, miten paska kirjoittaja voikaan olla?!") Koska olen pahimman luokan perfektionisti kirjoittamisen suhteen, epäilen aina kausiluontoisesti tekstejäni turhankin paljon. Uskon tai haluan uskoa pystyväni parempaankin. Tarinan takana seison kyllä ehdottomasti, mutta tapa, jolla olen onnistunut oksentamaan luvut Open Officeen, ei aina miellytä. No, luovuttaa ei saa, eikä pidä. Ehkä se kustannussopimusta päästään joskus vielä allekirjoittelemaan. Toivoa saa.

Kirjoituskilpailu

Juu, osallistuin tosiaan viime lokakuussa Gummeruksen suureen romaanikilpailuun. Ei ole yhteydenottoja tullut, joten mitä todennäköisimmin kymmenen parhaan joukkoon ei ollut asiaa. Ellei sitten tieto ole jostain syystä tullut postitse. Mikäli nyt huhupuheet pitävät paikkansa, että kärkikymmenikkö tietää jo sijoittumisestaan. Enpä toisaalta ole yllättynyt, sillä vaikka sitä toivoo voivansa joskus kutsua itseään kirjailijaksi, oma perfektionismi ei anna lupaa "luulla itsestään liikoja".
Noh, nytpä sitten kässäri vapautuu taas uudelle kustantamokierrokselle. Tällä kertaa lähetän useampaan paikkaan. Voi niitä parkoja, jotka tuota tekelettä saavat lukea vuodesta toiseen. Kyllä mielestäni kehitystä tapahtuu, kun samaa tarinaa pureskelee ja kirjoittaa uudelleen vuodesta toiseen, mutta tuleeko tuosta ikinä mitään onkin sitten eri juttu. :)
En kuitenkaan luovuta vielä. Jokavuotiset kustantamokierrokset päättyvät varmaankin vasta sitten, kun hankin itselleni elämän tai potkaisen tyhjää. ;)

PS. Otavalta ei vieläkään ole tullut minkäänlaista vastausta kahteen aikaisempaan kässäriversioon. Lähetin sähköpostilla tämän edellisen version heille loka- ja marraskuussa 2012.

Ja taas jatkuu

Tammelta tuli tavallinen rivihylky viime viikolla, mutta eipä tuo haittaa, sillä olen väsännyt taas uutta versiota (onko se jo viides) samasta kässäristä nyt kesällä. Loppu häämöttää jälleen. Kyllä sitä tekstiä pukkaa heti, kun inspiraatio iskee. Tällä kertaa hion rauhassa niin pitkälle syksyyn kuin huvittaa ja annan vanhempieni lukaista koko kässärin läpi, vaikka he eivät ajattelemaani kohderyhmään kuulukaan.

Otavasta en vieläkään noin kahdeksan (?) kuukauden jälkeen tiedä mitään. En tiedä edes sitä, menikö kässäri ylipäätään perille, vaikka kahteen eri mailiosoitteeseen sen lykkäsin ja lähetinpä vielä kysymystäkin pari kuukautta sitten perään. En ole minkäänmoista vastausta tai kuittausta saanut missään vaiheessa. Tästä huolimatta en lannistu tai ymmärrä vihjettä, vaan lähetän uuden version kässäristä Otavallekin, josko se sillä kertaa menisi tiedettävästi perille.

Huuh, kun vielä jaksaisi kirjoitella tännekin jotakin. :) Ehkä sitten joskus, kun tapahtuu jotain kirjoittamisen arvoista.

Kohta se taas alkaa

Enpä ole hetkeen raapustellut tänne. Kiitos siitä kuuluu jälleen koululle, jonka vuoksi en ole päässyt kirjoittamaan (ei-asiatekstejä) n. viiteen kuukauteen. Välillä on tuntunut siltä, että pää räjähtää kaikkien miljoonien ulos pyrkivien ideoiden määrästä, mutta kirjoittamiseen liittyvät mielihalut olen tukahduttanut yksinkertaisesti sillä, että olen yrittänyt vältellä koko ajatusta Projektien rustaamisesta eteenpäin. Vielä pari viikkoa ja sitten koulu on tältä keväältä istuttu.

WSOY:ltä tosiaan tuli lyhyt ja ytimekäs perushylkäys tuossa pari kuukautta sitten. En enää muista, milloin. Tammelle ja Otavalle laitoin eilen illalla hetken mielijohteesta varovaiset, mutta siltikin varmasti rasittavat kyselyt siitä, missä vaiheessa kässärini lukuprosessi on meneillään. En vieläkään tiedä, menikö kässärini koskaan perille Otavan osoitteisiin. Pariinkin kertaan laitoin sen menemään, mutta koskaan ei tullut pyytämääni lyhyttä kuittausta siitä, että viesti oli vastaanotettu.

Tässä siis odottelemme, mitä vastaillaan. Vaikka samapa tuo toisaalta. Kesäloman koittaessa kirjoitan kässärin taas uudelleen. Neljännen kerran.

Kyllä, olen laiska

Pikapäivitystä luvassa taas näin koulukiireiden keskeltä.

Projekti 1:sen päivitetyin versio on nyt matkannut Tammelle ja pienen pohdiskelun jälkeen myös WSOY:lle. Otavalle laitoin yli kuukausi sitten mailia, jossa tiedustelin, olisivatko he kiinnostuneita lukemaan (taas) uuden version. Vastausta ei ole kuulunut vieläkään, joten katsellaan nyt, laitanko kässärin heille siitä huolimatta.

Koulu on kyllä inspiraationtappajista paras. Tenttejä ja tehtäviä pursuaa ovista ja ikkunoista, eikä aikaa kirjoittamiselle löydy mistään rakosesta. Tässä muutamia viikkoja sitten mulla oli ihan silmitön inspis päällä, mutten ehtinyt kirjoittaa sanaakaan. Ideavirran patoutuminen aiheutti ensin lievää keskittymiskyvyn puutetta, johon muutaman päivän kuluttua lisättiin kunnon ripaus ärtymystä ja kiukkua. Vieroitusoireita?  No, syysloma korjasi tilanteen. Tänään taas hieman kutitteli kirjoittaa, mutta en kuitenkaan saanut mitään aikaan. Pitäisi taas lukea tenttiin.

Se on täällä taas

Taas lyhyt postaus.

Inspiraatio löysi muutama viikko sitten luokseni ja kuinkas sitten kävikään?
Projekti 2 on oikolukua ja pieniä lisäyksiä vaille valmis! Hieman harmittaa, että inspis päätti palata näin myöhään. (Tässä olisi ollut koko kesä aikaa tarinoida, mutta ei.)

Projekti 1:sen kolmannesta versiosta, joka matkasi sähköisesti Otavalle kolmisen kuukautta sitten, ei ole kuulunut vielä mitään. Enkä oikeastaan kamalan aktiivisesti ja malttamattomasti vastausta odotakaan. Se tulee sitten, kun on tullakseen.
Tällä hetkellä kässäri on siis luettavana vain Otavalla. Voi olla, että lähetän sen vielä tämän kuun aikana Tammelle uusien pienten muutostensa kera.

 

Armotonta inspistä odotellessa

Kesälomahan on nyt ollut käynnissä jo hyvän aikaa, mutta kirjoitusrintamalla on kaikesta huolimatta ollut melkoisen laiska tunnelma. Välillä olen joo saanut pienen inspiksen ja kirjoittanut muutamia iltoja/päiviä putkeen, mutta sitten on taas tullut stoppi. Ei niinkään mikään blokki, vaan mun on vain tehnyt mieli tehdä jotain muuta. Tekstiä olisi kyllä saanut työnnettyä pellolle, jos olisi jaksanut istua koneella yrittämässä.
Toinen mahdollinen syy kirjoitusvimman yllättävään puutteeseen on se, etten ole saanut ajatuksiani täysin irti koulusta. Vähä väliä pieni ahdistava ajatus opiskelupaikkakunnalle palaamisesta suorastaan hyökkää hampaineen mun kimppuuni ja se siitä. Lomafiilis on pilalla. Sitä vain vatvoo sitä paria sataa kilometriä, jotka lukitsevat mut autottomana poloisena paikoilleen. Kyllähän mä koulussa viihdyn, mutta olisi paljon mukavampaa, jos ei tarvitsisi olla niin kaukana kavereista ja kaikesta tutusta. Noh, se tästä vuodatuksesta.

Mullehan on siis yleensä aina näin lomilla (etenkin kesällä) puhjennut kunnon kirjotusvimma, joka on liimannut mut kiinni tietokoneeseen niin lujasti, että jo syömään meneminen on tuottanut hillitöntä tuskaa. Ideoita tursuaa niin paljon, että lisäkäsistä ja -koneista olisi apua. Tänä vuonna tuo kirjoituskuume ei ole vielä ilmaantunut, mutta eiköhän se kohta taas jostakin ilmesty. Mökillä saa ihan hyvin unohdettua kaikki loman ulkopuolelle kuuluvat ajatukset. Kunhan kunnolla rentoutuu (lähinnä tuolta pään sisäpuolelta) niin eiköhän taas tekstiä ala tulla.
Projekti 2 on siis edelleen vaiheessa, eikä ykkösestäkään ole kuulunut mitään. Kyllähän sitä jaksaa tässä odotella. Ei kukaan sitä lomilla kuitenkaan ole lukemassa. :)