Uudestaan vain

Juu en raapusteluillani sijoittunut todennäköisesti lähellekään kärkikymmenikköä tuossa Gummeruksen romaanikilpailussa, mutta eipä tuo mitään. Heti voittajien julkistuksen jälkeen olin sitä mieltä, että odottelen pari kuukautta ja laitan sitten kässärin sellaisenaan ties kuinka monennelle kustantamokierrokselle, vaan toisinpa taas kävi: viime viikonloppuna sain idean, jonka siivittämänä aloin jälleen kirjoittamaan Projekti 1:stä uudelleen. Mun on taas pitänyt vähän jarrutella tätä inspiraatiota, jotta koulu ei kärsi kirjoittamisesta. Välillä joutuu väkisin repimään itsensä irti näppiksestä,  kun on muitakin juttuja tehtävänä. Tuskinpa olen ainoa, jolla inspis voi sekoittaa elämän aivan totaalisesti. ;)

Tällä kertaa uskon, että Projekti 1 on parempi, oikeasti. Yksi luottolukijani oli sitä mieltä, että tämä uusi aloitus on parempi kuin vanha (= se, joka Gummeruksen kisassakin kävi pyörähtämässä). Jes! Kannattaa sitä tekstiä vain jauhaa ja jauhaa.
Tunnen itseni kuitenkin niin hyvin, että tiedän olevani taas hetken päästä aivan maani myynyt ja itsekritiikki huitelee huipussaan. ("Yhyy, miten paska kirjoittaja voikaan olla?!") Koska olen pahimman luokan perfektionisti kirjoittamisen suhteen, epäilen aina kausiluontoisesti tekstejäni turhankin paljon. Uskon tai haluan uskoa pystyväni parempaankin. Tarinan takana seison kyllä ehdottomasti, mutta tapa, jolla olen onnistunut oksentamaan luvut Open Officeen, ei aina miellytä. No, luovuttaa ei saa, eikä pidä. Ehkä se kustannussopimusta päästään joskus vielä allekirjoittelemaan. Toivoa saa.

Kirjoituskilpailu

Juu, osallistuin tosiaan viime lokakuussa Gummeruksen suureen romaanikilpailuun. Ei ole yhteydenottoja tullut, joten mitä todennäköisimmin kymmenen parhaan joukkoon ei ollut asiaa. Ellei sitten tieto ole jostain syystä tullut postitse. Mikäli nyt huhupuheet pitävät paikkansa, että kärkikymmenikkö tietää jo sijoittumisestaan. Enpä toisaalta ole yllättynyt, sillä vaikka sitä toivoo voivansa joskus kutsua itseään kirjailijaksi, oma perfektionismi ei anna lupaa "luulla itsestään liikoja".
Noh, nytpä sitten kässäri vapautuu taas uudelle kustantamokierrokselle. Tällä kertaa lähetän useampaan paikkaan. Voi niitä parkoja, jotka tuota tekelettä saavat lukea vuodesta toiseen. Kyllä mielestäni kehitystä tapahtuu, kun samaa tarinaa pureskelee ja kirjoittaa uudelleen vuodesta toiseen, mutta tuleeko tuosta ikinä mitään onkin sitten eri juttu. :)
En kuitenkaan luovuta vielä. Jokavuotiset kustantamokierrokset päättyvät varmaankin vasta sitten, kun hankin itselleni elämän tai potkaisen tyhjää. ;)

PS. Otavalta ei vieläkään ole tullut minkäänlaista vastausta kahteen aikaisempaan kässäriversioon. Lähetin sähköpostilla tämän edellisen version heille loka- ja marraskuussa 2012.